Etelä-Vantaan Urheilijat säästää myClubilla aikaa ja rahaa
Etelä-Vantaan Urheilijoiden toiminnanjohtaja Tero Koskiranta kertoo, että myClubin käyttöönoton taustalla oli ennen kaikkea tarve löytää seuralle toimivampi ja kustannustehokkaampi järjestelmä.
Vanhan järjestelmän laskutuksessa oli ollut haasteita, joten seura halusi kilpailuttaa vaihtoehtoja ja löytää ratkaisun, joka helpottaisi myös hallinnollista työtä.
Haluttiin kilpailuttaa vanha järjestelmä. Oli vähän haasteita laskutuksen kanssa ja haluttiin nähdä, mitä eri vaihtoehtoja siihen oli ja saataisiinko myös hallinnollisesti säästettyä aikaa tulevaisuudessa.
Helppokäyttöisyys, aika ja raha ratkaisivat
Lopulta valinta kohdistui myClubiin erityisesti sen helppokäyttöisyyden sekä aika- ja rahansäästöjen vuoksi. Päätöstä tukivat myös muiden seurojen hyvät kokemukset sekä Koskirannan omakohtainen kokemus järjestelmästä.
Muutamalta seuralta kyselin referenssejä, ja tuli hyvää palautetta. Olin itsekin kokeillut omien lasten kautta, niin tykkäsin järjestelmästä. Eli helppokäyttöisyys, raha ja aika.
Käyttöönotto sujui nopeasti ja hallinnollinen työ helpottui
Käyttöönotto sujui Koskirannan mukaan helposti ja nopeasti. Myös myClub-tiimin tuki teki siirtymisestä sujuvaa.
Ennen lomia laitettiin homma tulille ja parissa viikossa saatiin jo jäsenet tulemaan. Samalla saatiin päivitettyä kaikkien tiedot oikein, että laskut ja muut kulkee hyvin. Oli helppoa ja sujuvaa. Tuki oli helposti saatavilla, jos tuli kysymyksiä. Kun oli kysyttävää, niin sai jo saman päivän aikana vastaukset eikä tarvinnut ihmetellä.
Seuran hallinnon kannalta erityisen hyödyllisiksi ominaisuuksiksi Koskiranta nostaa taloushallinnon ja vuorosuunnittelun.
Taloushallinto ja sen lisäksi vuorosuunnittelu, että pystyy jakamaan yksittäisiä jäitä. Se on helpottanut ja säästänyt selkeästi aikaa ja päänvaivaa itseltä. On aikaa tehdä muuta ja voi käyttää sen saman ajan muuhun tekemiseen, joka kehittää sitten seuraa.
Harrastukset löytyvät nyt yhdestä paikasta
Myös harrastajat ja vanhemmat ovat ottaneet uuden järjestelmän hyvin vastaan. Erityisesti useamman lapsen perheiltä on tullut positiivista palautetta siitä, että kaikkien harrastukset löytyvät samasta paikasta:
Varsinkin sellaisissa perheissä, joissa on useampi lapsi, on tullut kiitosta, että nyt harrastukset löytyvät yhdestä paikasta.
Koskirannan mukaan suurin positiivinen yllätys käyttöönoton jälkeen on ollut kokonaisuuden selkeys, helppokäyttöisyys ja ajankäytön säästö. Muille seuroille hänellä onkin selkeä viesti: järjestelmän vaihtamista ei kannata turhaan pelätä.
Käyttöönotto ei tosiaan ollut mitään rakettitiedettä. Kun on hyvin valmistautunut, viestitty ja toimihenkilöt koulutetaan, niin pystyy hoitamaan nopeasti eikä tarvitse turhaan stressata. Eiku siirtymään vaan!
Kokeile ilman riskiä
Mikäli seura ei ole tyytyväinen myClub-palveluun tai myClub-lisäpalveluun (koskee Kirjanpito, Pankkiyhteys, Kotisivupaketti, Verkkolaskutus, Verkkokauppa, Aulamoodi, Tuotteet, Vuorosuunnittelu), saa seura rahat takaisin peruessaan myClub-palvelun tai ko. lisäpalvelun.
Seuralla on oikeus myClub-takuuseen kerran kunkin (lisä)palvelun osalta. Rahat palautetaan seuran määrittelemälle tilille seuraavan kalenterikuukauden aikana (myClub-palvelu) tai hyvitetään seuraavan kuukauden palvelumaksussa. Takuu voimassa 6kk palvelun tilauspäivämäärästä.
Tilaa myClub