Kiekko Espoon Juniorit – rauhassa ja laadukkaasti eteenpäin

Yhdessä tekeminen, perinteet ja laatu. Kiekko-Espoon junioreissa edetään rauhassa eteenpäin ja tekemisen laatuun panostetaan. Seuran toiminnanjohtaja Antti Manninen kertoo tuoreen Kiekko-Espoo Junioreiden toiminnasta ja tavoitteista. myClub on vahvasti mukana Kivikovan Kiekko-Espoon Junioreiden matkalla.

Vuosi sitten lähti liikkeelle projekti, jolla on tuttu nimi, mutta uusi ilme. Espoon Palloseuran Jääkiekolle ja Espoon Kiekkoseuralle haluttiin yhteiset edustusjoukkueet C2- junioreista eteenpäin. Pienemmissä junioreissa nuoret jääkiekkoilijat pelaavat yhä EPS:n ja EKS:n logot rinnassa myös kilpajoukkueissa, mutta vanhemmissa junioreissa kilpajoukkeet vetävät päälleen uudet ja tyylikkäät Kiekko-Espoon pelipaidat.

Lokakuun alusta koko seurayhteisön toiminnanjohtajana aloittava Antti Manninen painottaa sanaa seurayhteisö eli töitä tehdään todella yhdessä, jotta Kiekko-Espoon junioreiden rakentuvasta perustasta tulee vahva. Eikä yhdessä tekeminen rajoitu vain mukana oleviin seuroihin, vaan Kiekko-Espoon halutaan olevan avoin myös koko Espoolle. Seurojen lisäksi mukana ovat yhteistyökumppanit, vapaaehtoiset, fanit ja muut sidosryhmät. “Seura halutaan tuoda mahdollisimman lähelle ihmisiä”, Manninen toteaa.

Moni muistaa Kiekko-Espoon reilun parinkymmenen vuoden takaa. Brändinä Kiekko-Espoo on siis perinteinen sekä pidetty. Junioreiden lisäksi brändin alla on miesten edustusjoukkue, joka toki toimii Kiekko-Espoon näkyvimpänä osana ulospäin tällä kiekkokaudella. Samat värit ja logo yhdistävät edustusjoukkuetta ja junioreita, mutta toiminnan takana ovat eri organisaatiot ja henkilöt. Yhteistyö edustuksen ja junioreiden välillä on toki tiivistä, kuten sen pitääkin olla. “Jos toisia voidaan auttaa, niin sitten autetaan”, Manninen kertoo junioreiden ja edustusjoukkueen vuorovaikutuksesta. Edustusjoukkueessa on pitkän linjan kiekkoilijoita, joilla varmasti on annettavaa junioreille liittyen jääkiekkoon ja urheilijan arkeen.

Monille espoolaisille Kiekko-Espoon “comeback” on ollut mieluinen uutinen ja perinteinen kiekkobrändi on toivotettu jääkiekkoväen keskuudessa tervetulleeksi. Kiekko-Espoon tulevaisuuteen todella uskotaan ja seuralle halutaan kaikkea hyvää. Mannisen mukaan tarkoitus on kehittää Kiekko-Espoota rauhassa vakaalle pohjalle. Toiminnan laadukkuus sekä urheilupuolella että toimistossa on seuran kehityksen kärkiteemana. Kiirettä ei ole, vaan asiat tehdään rauhassa ja oikein.

Alkulämmöt ennen matsia.

Kiekko-Espoon junioreista halutaan kasvattaa hyviä ihmisiä ja urheilijoita, jotka käyttäytyvät mallikkaasti ja pärjäävät myös elämän muilla alueilla. Urheilupuolella korostetaan kokonaisvaltaista kasvamista urheilijaksi, mihin kuuluu joukkue- ja lajiharjoittelun lisäksi muun muassa ylimääräistä luisteluvalmennusta. Yksilöiden taitojen kehitys on tärkeässä roolissa seurassa ja omaehtoisen harjoittelun roolia korostetaan. Laadukkaasti tehty työ yksilötasolla heijastuu näin joukkueisiin, seuraan ja lopulta koko espoolaiseen jääkiekkoyhteisöön. Toimiston puolella laadukas tekeminen on mukana jokapäiväisessä seura-arjessa. Kiekko-Espoon uusi ilme on tarkkaan mietitty ja tyylikäs. Vierailu seuran verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa viestii hyvästä meiningistä ja osaavasta porukasta. Tästä kielii myös mukaan lähteneiden yritysten määrä: Kiekko-Espoo kiinnostaa ja sen nousua halutaan tukea.

myClub on mukana Kiekko-Espoon arjessa helpottamassa toiminnanjohtaja Mannisen, joukkueenjohtajien, rahastonhoitajien ja valmentajien päivittäistä työtä. Järjestelmä toimii Mannisen mukaan seura-arjen tukena hyvin ja Kiekko-Espoossa myClubia käytetään laajasti päivittäin. Valmentajat luovat treenit, pelit ja muut tapahtumat ja pelaajat ilmoittautuvat niihin myClubissa. Joukkueet laskuttavat pelaajia ja seuraavat maksujen maksamista, missä apuna on myös pankkiyhteys-lisäpalvelu.

Toiminnanjohtaja Manniselle myClub on apuna seuran toiminnan ja talouden suunnittelussa ja kehittämisessä. myClubista Manninen näkee, kuinka paljon joukkueet laskuttavat pelaajiaan ja miten paljon tapahtumia järjestetään. Myös sponsorilaskut lähtevät yhteistyökumppaneille myClubista. “Ja järjestelmä toimii hyvänä jäsen- ja pelaajarekisterinä. Sieltä saan tarvittaessa yhteystiedot nopeasti esille.” myClub on vahvasti mukana seuran toiminnassa, sillä Kiekko-Espoon seurayhteisöön kuuluvilla EPS:lla ja EKS:lla on myös myClub käytössä.

Kiekko-Espoon matka on alussa, mutta toiminta rullaa jo täysillä. Treenit, leirit ja pelitkin ovat pyörineet jo hyvän aikaa ja Kivikovasta puhutaan halleilla ja keskustelufoorumeilla. Mannisen puheista todella välittyy fiilis ja intohimo Kiekko-Espoon projektia kohtaan, jossa on aloitettu puhtaalta pöydältä ja asioita tehdään oikein sekä aidosti pelaajien ja yhteisön parasta ajatellen.

myClub mukana menossa.