myClub FC Hongan seurahallinnon ytimessä
Espoolainen FC Honka on noin 2 000 jäsenen seura, joka on tarjonnut laadukasta jalkapallotoimintaa jo yli 50 vuoden ajan. Seuran hallinto- ja viestintäpäällikkö Annariina Seppä kertoo, kuinka myClub toimii heillä keskeisenä työkaluna seuran arjen pyörittämisessä.

FC Hongassa myClub on koettu erinomaiseksi työkaluksi koko seuratoiminnan hallintaan. myClub on laajasti käytössä koko seurassa.
“myClubia käyttävät hallinnon ihmiset, valmentajat sekä meidän vapaaehtoistoimijat. Jäsentietojen täytyy tietysti olla ajan tasalla, kun ollaan ry eli yhdistys – jo yhdistyslainkin puolesta. Ja myös eri ominaisuuksien, kuten laskutuksen ja viestinnän, vuoksi tulee jäsenrekisterin olla ajan tasalla,” seuran hallinto- ja viestintäpäällikkö Annariina Seppä kertoo.
Laskutus hoituu kätevästi myClubilla. Seura lähettää kuukausittain laskut jäsenille, ja joukkueet voivat itse laskuttaa esimerkiksi turnauskuluja myClubin kautta.
FC Honka on ottanut käyttöön myös Vuorosuunnittelun myClubissa. Seura asettelee hallinnoimansa vuorot eri kentillä ensin myClubin Vuorosuunnittelu-työkaluun ja jakaa ne sitten joukkueille. Mikäli joukkueet eivät pääse käyttämään vuorojaan, ne voivat vapauttaa vuorot muille käyttöön.
Seppä korostaa myös yleisesti tapahtumahallinnan merkitystä seuralle valmennuksen sekä vuorojen suunnittelun kannalta.
“Informatiivisuuden kannalta on tosi tärkeää, että tapahtumat ovat myClubissa: jokainen voi katsoa sieltä, missä pitää olla ja milloin. Lisäksi se, että pelaajat ilmoittavat ovatko tulossa, on valmentajalle todella tärkeää tietoa, mutta myös seuralle. Esimerkiksi vuorojen käyttöastetta mietittäessä on tärkeää, että jokaisella joukkueella on oikeanlaiset vuorot, eikä liian iso tai liian pieni kenttä.”
Myös myClubin viestintäominaisuudet ovat aktiivisesti osana FC Hongan seura-arkea. Sekä tiedotteet että sähköpostiviestintä ovat tärkeässä roolissa seuran arjessa.
Katso videolta koko asiakastarina:
Kokeile ilman riskiä
Mikäli seura ei ole tyytyväinen myClub-palveluun tai myClub-lisäpalveluun (koskee Kirjanpito, Pankkiyhteys, Kotisivupaketti, Verkkolaskutus, Verkkokauppa, Aulamoodi, Tuotteet, Vuorosuunnittelu), saa seura rahat takaisin peruessaan myClub-palvelun tai ko. lisäpalvelun.
Seuralla on oikeus myClub-takuuseen kerran kunkin (lisä)palvelun osalta. Rahat palautetaan seuran määrittelemälle tilille seuraavan kalenterikuukauden aikana (myClub-palvelu) tai hyvitetään seuraavan kuukauden palvelumaksussa. Takuu voimassa 6kk palvelun tilauspäivämäärästä.
Tilaa myClub