Blogi

Kesäloma käyntiin kiekkoleirillä!

14.06.2019
Uutiset

CL-HockeyCamp on Camilo Miettisen ja Petri Lammassaaren vetämä jääkiekkoleiri Espoossa. Leiri pidettiin nyt jo viidentenä vuonna. Tänä vuonna osallistujia oli ennätysmäärä, joten Leppävaaran jäähallilla leireiltiin kahtena viikkona kesäkuun alussa. Meininki leirillä oli loistava ja pelaajat viihtyivät. Leirin pelaajat tulevat pääosin pääkaupunkiseudulta, mutta leiriläisiä oli saapunut jopa Eurajoelta asti.

Leirin tarkoituksena on pitää hauskaa, eikä kaikkea oteta niin totisesti. Toiminta on silti asiallista ja pelaajille jää varmasti paljon käteen. Leiritoiminta on monipuolista ja aikaa vietetään lätkän lisäksi pihapelien ja muun oheistoiminnan parissa. Leirillä käy vierailemassa myös muutamia erikoisvieraita kuten Arto Laatikainen, tuore maailmanmestari Veli-Matti Savinainen sekä muita huippupelaajia. Leiriviikko huipentui perjantaina, kun pelattiin päätöspelit ja pelaajat pääsivät Duudsonit Activity Parkiin. Iltaohjelmaan kuului vielä palkintojenjako sekä ansaittu pizzansyönti.

 

Kamppailua parhaimmillaan
Kamppailua parhaimmillaan

 

Nesteytys kuntoon ja pelit jatkuu
Nesteytys kuntoon ja pelit jatkuu

 

Meneeköhän maaliin?
Meneeköhän maaliin?

 

Läpiajotilanne! Meneeköhän maalivahti ihan kahvikioskille?
Läpiajotilanne! Meneeköhän maalivahti ihan kahvikioskille?

 

Ryhmäkuva
Ryhmäkuva

Kaikki samassa seuran jäsenpalvelussa

Seuratoiminnan tärkeimpien toimintojen hallinta: jäsenrekisteri, laskutus, viestintä, tapahtumat ja paljon muuta.