myClub Sport Club Vantaan seura-arjessa: “Työmäärä on vähentynyt selvästi”
myClub soveltuu loistavasti myös voimisteluseurojen tarpeisiin. Sport Club Vantaa otti myClubin käyttöönsä keväällä 2021 ja seurassa ollaan oltu erittäin tyytyväisiä palveluun. Jäsenystävällisyys, helppo laskutus ja maksuseuranta sekä kattavat raportit ovat helpottaneet seuran toimintaa huomattavasti.
Voimisteluseura Sport Club Vantaa on iso toimija paikallisesti ja seuran jäsenmäärä on kasvanut viime aikoina selvästi. Seurassa harrastaa noin 1700 jäsentä, joista suurin osa on harrastetasolla liikkuvia lapsia ja nuoria. Ryhmiä on tarjolla myös aikuisille sekä erityisliikkujille. Seurassa harrastetaan monipuolisesti voimistelua, tanssia ja temppuilua. SC Vantaassa pääsee voimistelemaan myös tavoitteellisesti kilpatasolla.
Seuran toiminta on siis todella monipuolista. Keväällä 2021 seura lähti etsimään sopivaa jäsenpalvelua, joka sopisi sekä joukkue- että yksilövoimisteluryhmien hallinnointiin. SC Vantaan tavoitteena oli löytää nykyaikainen järjestelmä, joka keventää seuran toimiston ja ohjaajien työtä sekä on jäsenille yksinkertainen ja helppo käyttää.
Jäsenystävällinen järjestelmä
Seura halusi, että uuden jäsenpalvelun käyttö olisi mahdollisimman helppoa harrastajille ja vanhemmille. myClubin kohdalla tähän saatiin vahvistus heti ensimmäisenä kesänä, kun seura otti vastaan ilmoittautumisia alkavalle kaudelle. “Kysymysten määrä liittyen rekisteröitymiseen ja ilmoittautumiseen seuran toimintaan väheni huomattavasti aiempaan verrattuna, mikä kevensi seuran toimiston työtaakkaa selvästi”, toiminnanjohtaja Eevakaisa Niemi kertoo.
Ilmoittautumisten jälkeen harrastajat seuraavat myClubissa tapahtumia, tiedotteita ja laskujaan. SC Vantaalle on tärkeää, että kaikki harrastajan kannalta oleellinen tieto löytyy samasta sovelluksesta. Kun valmentaja, ohjaaja tai seuratyöntekijä luo tiedotteen myClubissa, saavat harrastajat tästä ilmoituksen mobiilisovellukseen tai he löytävät tiedotteen omalta jäsensivultaan. Myös laskut löytyvät myClubista. “Moni jäsen on myös kiitellyt sitä, että myClubilla lähetetyt seuralaskut voi vastaanottaa halutessaan e-laskuina”, Niemi sanoo.
Seuran toimiston kattava työkalu
SC Vantaassa seuran toimisto hoitaa koko seuran laskutuksen. Tärkeimmäksi hyödyksi myClubissa toiminnanjohtaja Niemi nostaa juuri helpon laskutuksen sekä maksujen seurannan. Seuran ryhmien – esimerkiksi joukkue- ja yksilövoimisteluryhmien – toimintatavat eroavat hieman toisistaan, mutta myClubilla laskutus onnistuu helposti kaikille ryhmille.
Lisäksi Saatavien hallinta -lisäpalvelu on koettu seurassa loistavaksi. Maksujen seuranta ja tarvittaessa perintä hoituu SC Vantaassa nykyään Visman toimesta, mikä on vapauttanut seuravastaavien aikaa muuhun työhön. “Nyt tuntuu hieman hölmöltä, että aiemmin teimme maksuseurantaa itse”, Niemi toteaa.
Seura hyödyntää aktiivisesti myös myClubista saatavaa dataa. Järjestelmän kattavat raportit tarjoavat hyödyllistä tietoa seuran kehittämiseen. Esimerkiksi tieto jäsenien asuinpaikoista auttaa seuratoiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä.
Voimistelu on perinteinen, mutta kehittyvä laji
SC Vantaan toiminnanjohtaja Eevakaisa Niemi kuvailee voimistelun tilaa Suomessa hyvänä. Erityisesti lasten laadukkaaseen toimintaan on panostettu viime vuosina paljon. “Tahtotila on, että voimistelu on nykyaikainen laji, joka sopii kaikille: lapsille, aikuisille, himoliikkujille, harrastelijoille ja erityisliikkujille.
Voimistelun positiivinen kehitys heijastuu selkeästi myös myClubin seuraperheeseen. Moni voimistelua tarjoava urheiluseura on ottanut myClubin käyttöönsä viime vuosina. Mukana on erilaisia seuroja ympäri Suomen. Yhteisenä tekijänä seuroissa on halu kehittää toimintaa ja Niemen mainitsema nykyaikaisuus. Tähän myClub on hyvä ja helppo työkalu, jota kehitetään aina seuroja varten.
SC Vantaan Niemi toteaa, että “seuran toiveita on kuunneltu ja huomioitu myClubin kehityksessä. Asiakaspalvelu ja yhteydenpito on toiminut hyvin. myClubin kehityksessä on selvästi halua parantaa palvelua ja huomioida voimisteluseurojen tarpeet.”
Kokeile ilman riskiä
Mikäli seura ei ole tyytyväinen myClub-palveluun tai myClub-lisäpalveluun (koskee Kirjanpito, Pankkiyhteys, Kotisivupaketti, Verkkolaskutus, Verkkokauppa, Aulamoodi, Tuotteet, Vuorosuunnittelu), saa seura rahat takaisin peruessaan myClub-palvelun tai ko. lisäpalvelun.
Seuralla on oikeus myClub-takuuseen kerran kunkin (lisä)palvelun osalta. Rahat palautetaan seuran määrittelemälle tilille seuraavan kalenterikuukauden aikana (myClub-palvelu) tai hyvitetään seuraavan kuukauden palvelumaksussa. Takuu voimassa 6kk palvelun tilauspäivämäärästä.
Tilaa myClub