Oppikirjan mukaan – myClub kamppailuseura Takadon arjessa

Espoolaisessa kamppailuseura Takadossa luotetaan nykyaikaisiin työkaluihin. myClubilla ja sopivilla lisäpalveluilla seura on onnistunut automatisoimaan kurssimyynnin ja läsnäoloseurannan lähes täysin!

Jo 1970-luvulla perustettu Takado pyörii vapaaehtoisvoimin, joten kaikki mahdollinen manuaalinen työ ja turha säätäminen pyritään minimoimaan. Takadossa hyödynnetään myClubia todella mallikkaasti, mikä on vähentänyt vastuuhenkilöiden työtaakkaa huimasti.

“myClub tuli meille käyttöön vuonna 2014 ja vuosien aikana järjestelmä on kehittynyt selvästi. Erityisen tärkeä juttu meille oli Verkkokaupan ja Kortit-palvelun käyttöönotto, millä pystytään automatisoimaan ja helpottamaan toimintaa huomattavasti”, yli kymmenen vuotta Takadossa sekä harrastajana että hallituksen jäsenenä mukana ollut Saija Tarvainen kertoo.

Takadossa myClubia sekä lisäpalveluista Verkkokauppaa, Verkkomaksuja, Kortteja ja Aulamoodia käytetään todella esimerkillisesti, mikä säästää huimia määriä arvokasta vapaaehtoisten aikaa. Kun myClubia käytetään niin sanotusti “by the book”, seura voi olla varma, että harjoituskerroille osallistuvilla jäsenillä on osallistumiseen oikeus. Toisin sanoen jäsenet ovat maksaneet oikeudesta osallistua kyseiselle kurssille tai harjoituskerralle.

Takadolla on oma sali Espoon Olarissa. Kuvaaja: Peter Streng.

Takadon toimintamallista kannattaa ehdottomasti ottaa mallia. Seura laittaa korttituotteet myyntiin verkkokauppaan, jossa jäsen valitsee ja ostaa itselleen sopivimman kortin. Jäsen maksaa tilauksen kätevästi verkkomaksulla, mikä on nopeaa ja helppoa. Lisäksi seura saa rahat nopeammin ja varmemmin. Voimassaoleva kortti löytyy heti jäsenen myClub-sovelluksesta. Kun jäsen saapuu harjoituksiin Takadon salille Espoon Olariin, kuittaa jäsen itsensä osallistumaan harjoituskerralle Aulamoodi-palvelulla. Kuittaus onnistuu joko näyttämällä kortin viivakoodinlukijalle tai näppäilemällä jäsennumeron.

Takado järjestää kamppailu-urheilua sekä lapsille että aikuisille – ydinajatuksena on olla koko perheen kamppailuseura. Lajeina ovat brasilialainen jujutsu, eurooppalainen jujutsu ja escrima. Mukana toiminnassa on sekä aloittelijoita että kokeneita kilpailijoita: seuran jäsenistö koostuu siis vaihtuvista peruskurssilaisista ja pidempään seurassa harrasteneista. Koska jäsenistö vaihtuu jonkin verran joka vuosi, tarvitaan toimivia prosesseja ja näppäriä työkaluja päivittäisen toiminnan pyörittämiseen.

Laadukas seuratoiminta on aina myös jäsenen etu. Helppo asiointi seuran kanssa tekee harrastuksesta mukavaa. Lisäksi jäsenhallinnan ja läsnäoloseurannan ollessa kunnossa jäsenen on helppo seurata omaa aktiivisuuttaan myClub-sovelluksessa.

Lisätietoa Takadon hyödyntämistä myClubin lisäpalveluista:

Kortit – myönnä ja myy osallistumisoikeuksia seuran toimintaan.

Verkkokauppa – seuratuotteet ja kortit myyntiin!

Verkkomaksut – mahdollista helppo maksaminen jäsenelle heti.

Aulamoodi – itsepalvelupiste läsnäoloseurantaan.