Luistelutekniikkaa Iceheartsin kiekkojunnuille
Provalmennus-myClub-luistelutreenit järjestettiin tällä kertaa Vuosaaressa ja Provalmennuksen ammattitaitoiseen valmennukseen pääsivät Helsingin Iceheartsin kiekkojunnut. Yli 20 vuotta pyörinyt Icehearts-toiminnan keskiössä on lasten ja nuorten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kasvu, jossa urheilulla on oma tärkeä roolinsa.
Maaliskuisena iltapäivänä Vuosaaren jäähallilla Helsingin Iceheartsin 02/03- ja 05/06-joukkueen pelaajat pääsivät hiomaan lajitaitojaan Provalmennuksen Markus Puolakan johdolla. Teemana oli luistelun kehittäminen. Iceheartsin kiekkojunnut saivat neuvoja ja treenausta suoraluisteluun, tasapainoon ja teränkäyttöön. Provalmennuksen Puolakan lisäksi jäällä olivat molempien Icehearts-joukkueiden kasvattajat Timo Löppönen ja Tero Tiittanen. Muutaman toiston ja kaatumisen jälkeen harjoitteet alkoivat sujua jo paremmin ja pelaajat selvästi oivalsivat eri harjoituksissa haettuja pointteja. Hienointa oli huomata, kuinka keskittyneesti ja iloisesti nuoret kiekkoilijat luistelutreenit vetivät ja varmasti oppivat uutta.
Vuonna 1996 alkunsa saanut Icehearts-toiminta on ollut mukana satojen lasten ja nuorten kasvussa ja toiminta on laajentunut reilussa parissakymmenessä vuodessa eri puolille Suomea. Lapsille tarjotaan ympäristö, jossa heistä muotoutuu todellisia joukkuepelaajia. Icehearts-joukkueen runko pysyy kasassa jopa 12 vuoden ajan, ja näiden vuosien aikana lasten ja myöhemmin nuorten matkassa kulkee sama kasvattaja, joka on vanhempien ja opettajien lisäksi erittäin tärkeä aikuinen ja tukihenkilö lapsille. Iceheartsin toiminnassa kyse on siis todellisesta ja pitkäkestoisesta joukkuepelistä.
Iceheartsin toimintamallissa korostuu lapsen ja nuoren kokonaisvaltainen kasvu, jossa urheiluharrastus on yksi palanen. Muut elementit ovat perheiden kanssa tehty yhteistyö sekä luonnollisesti koulunkäynti. Kasvattajan rooli ulottuu myös näiden pariin: Icehearts-toiminnassa todella mennään lasten etu edellä ja heitä tuetaan kaikilla osa-alueilla. Jääkiekon lisäksi Icehearts-joukkueita on jalkapallossa sekä salibandyssa ja toimintaan kuuluu myös yhteisiä leirejä ja retkiä.
Yhteiskunnallisesti Icehearts-toiminnassa kyse on todella arvokkaasta työstä, jossa urheiluharrastuksella on oma tärkeä roolinsa. Iceheartsissa halutaan antaa jokaiselle lapselle mahdollisuus harrastaa. Urheiluharrastuksessa oleellisinta on yhdessä tekeminen ja liikunnan kautta saadut onnistumiset, mitkä erinomaisesti tukevat lasten muuta arkea ja kasvua.
Kokeile ilman riskiä
Mikäli seura ei ole tyytyväinen myClub-palveluun tai myClub-lisäpalveluun (koskee Kirjanpito, Pankkiyhteys, Kotisivupaketti, Verkkolaskutus, Verkkokauppa, Aulamoodi, Tuotteet, Vuorosuunnittelu), saa seura rahat takaisin peruessaan myClub-palvelun tai ko. lisäpalvelun.
Seuralla on oikeus myClub-takuuseen kerran kunkin (lisä)palvelun osalta. Rahat palautetaan seuran määrittelemälle tilille seuraavan kalenterikuukauden aikana (myClub-palvelu) tai hyvitetään seuraavan kuukauden palvelumaksussa. Takuu voimassa 6kk palvelun tilauspäivämäärästä.
Tilaa myClub