Tutkimus: myClub säästi yli 50% seurojen hallintorutiineista
Seuratoiminnan sähköisen jäsenpalvelun myClubin käyttöönotto on vähentänyt seurojen tiettyjä hallintorutiineja jopa puolella, Jyväskylän yliopistossa vastikään tehty tutkimus kertoo.
Tutkimuksessa seurattiin uuden järjestelmän tuomia arjen muutoksia Tapanilan Erä ry:n, Salibandyseura Viikingit ry:n (SSV) ja Seinäjoen Peliveljet ry:n jäsenmaksutuloissa, ajankäytössä ja jäsenmäärässä. Kaikissa näissä vaikutukset olivat seurojen kannalta myönteisiä.
“Toistuviin seuratoimintoihin” työaikaa kuluu muutoksen myötä 55 prosenttia vähemmän kuin aikaisemmin, tutkimus kertoo.
-Salibandyseuroilta säästyy merkittävästi aikaresurssia seuran kehittämiseen ja uusien jäsenten rekrytointiin, tutkimuksen tekijä Teppo Mäkelä kirjoittaa.
Myös seurojen tulovirrat kasvoivat keskimäärin 11 prosenttia. Tapanilan Erässä ja Viikingeissä oli aiemmin käytössä manuaalinen, paljon työtä vaatinut laskutusmalli. Sen automatisoiminen myClubin avulla johti 10-25% korkeampaan laskutukseen.
Seinäjoen Peliveljien kohdalla tutkija noteerasi jäsenmaksujen kasvaneen vuodessa 3.000 eurolla.
-Osa räikeästä erosta selittyy jäsenmäärän kasvulla, mutta jäsenmaksuja meni aiemmin ”sormien läpi” johtuen manuaalisesta laskutuksesta, Mäkelä kirjoittaa.
myClub-palvelusta vastaavan Taikala Oy:n toimitusjohtaja Kai Tulonen kertoo, että seurat ovat saaneet myClub järjestelmän käyttöönoton kustannukset ja käyttökulut moninkertaisesti takaisin lisääntynen laskutuksen ja tehokkaan maksuseurannan avulla.
myClub -palvelu tuo yhteen näkymään tapahtumat, niihin ilmoittautumiset, tiedotuksen, jäsenrekisterin ja laskutuksen. Palvelu korvaa näin monia hyviäkin erillispalveluja, joita urheiluseurat laajasti käyttävät.
Tutkimuksen mukaan siirto yhteen järjestelmään aiheutti seuroissa myös haasteita.
Siirtyminen kesken kauden Nimenhuudosta myClubiin aiheutti osalla joukkueista muutosvastarintaa. Henkilökohtaisten viitenumeroiden poistuminen oli laskutusvastaaville oppimisprosessi. Tutkimuksen mukaan muutosvastarinta poistui kuitenkin melko nopeasti jäsenten totuttua järjestelmään.
Kokonaisuutena SSV:n toiminnanjohtaja Kaisa Tamminen kuvaili myClub-järjestelmän hankintaa pelkästään positiiviseksi, kannattavaksi ja hinta-laatusuhteeltaan tehokkaaksi. Joukkueiden toimihenkilöiden työmäärät ovat selkeästi vähentyneet.
Pro gradu-tutkimus tehtiin kyselytutkimuksena seurojen toiminnanjohtajille.
Tutkimuksen tekijä Teppo Mäkelä on pelannut yli kymmenen vuotta salibandya liigatasolla. Hän oli Seinäjoen Peliveljissa päävastuullisessa roolissa myClubin käyttöönotossa.
myClub on käytössä yli 250 seurassa ympäri Suomen. Järjestelmää käyttää jatkuvasti noin 150 000 henkilöä.
———
Tutustu tutkimukseen täältä
Kokeile ilman riskiä
Mikäli seura ei ole tyytyväinen myClub-palveluun tai myClub-lisäpalveluun (koskee Kirjanpito, Pankkiyhteys, Kotisivupaketti, Verkkolaskutus, Verkkokauppa, Aulamoodi, Tuotteet, Vuorosuunnittelu), saa seura rahat takaisin peruessaan myClub-palvelun tai ko. lisäpalvelun.
Seuralla on oikeus myClub-takuuseen kerran kunkin (lisä)palvelun osalta. Rahat palautetaan seuran määrittelemälle tilille seuraavan kalenterikuukauden aikana (myClub-palvelu) tai hyvitetään seuraavan kuukauden palvelumaksussa. Takuu voimassa 6kk palvelun tilauspäivämäärästä.
Tilaa myClub